perjantai 25. heinäkuuta 2014

Lentokenttäleikki

Koska on pakko. Tämä on vastaukseni kysymykseen "miksi kirjoitat?".

Head is filled the thought, unlocked.

Jotenkin tuon Dillonin Thirteen Thirtyfive -kappaleen sanat vain kuvaavat tätä tunnetta. Tuntuu kuin kirjoittaminen veisi minua enkä minä kirjoittamista. Olen oman käsikirjoitukseni orja. Kaunista.


Tämän piti olla kirjablogi. Tiedän. Mutta jotenkin asiat ovat lipsuneet siihen suuntaan, että kirjoitan päänsisäisestä maailmastani ja kirjasta, jonka pitäisi valmistua Sitten Joskus. Vuonna x. Jossain, jollain tavalla, jonkun innoittamana.

Yritän ja yritän, mutten saa valmiiksi. Tarvitsisin jonkun inspiroimaan kirjoittamistani. Tarvitsen muusan. Jottei tämä kirjoittaminen olisi pelkkää päämäärätöntä harhailua.

If you go, let me know.

Pelkään eniten sitä, että luovuuteni katoaa. Noin vain, yhtäkkiä. Tai mikä vielä pahempaa, että se hiipuu pois niin salakavalasti, etten edes huomaa. Minua pelottaa, ja pelkään, että pelkoni estää minua luomasta jotain suurta. En halua käyttää kaikkea taitoani kerralla, sillä pelkään, ettei sitä tule lisää, kun jotain on jo tehty.

A cellar, a wishing well, a war or a guarantee
Will do for me

Missä vain voi kirjoittaa. Tahdon jakaa erinomaisen hauskan leikin kanssanne. Sen nimi on Lentokenttäleikki sen syntypaikan mukaan. Tarvitset vain kynän ja paperia. Ja sitten valitset julkisella paikalla istuskelevan uhrisi. Sitten vain kunnon spekulointia kyseisestä tyypistä. Tarkkaile kehonkieltä. "Lentoliput rintataskussa. Selvästi tottunut pitämään siellä muutakin. Syanidia?!" Omat spekulointini ovat sieltä vainoharhaisimmasta päästä. Joten... Älkäätte ottako liian vakavasti. Lentokenttäleikki on leikkiä, kuten sen nimestä jo kuuluu.

I go running with a heart on fire
I go running with a heart on fire

Yhtä sekavia postauksia on tulossa vastakin. Orientoitukaa siihen. Kiitos.

I go running with a heart on fire

2 kommenttia :

  1. Lentokenttäleikki kuulostaa hilpeältä, ehkä pitäisi kokeilla joskus itsekin... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on erittäin hilpeää ;) Ja kannattaa kokeilla. Mutta varo, ettei kohde huomaa :D Tätäkin on mulle käynyt joskus.

      Poista

Kommentti piristää aina! :)