lauantai 26. heinäkuuta 2014

Miina Supinen - Säde

Toivottavasti kaikki ne lupaukset rehellisistä mielipiteistä eivät nyt romutu, kun kerron, että tätä kirjaa arvostellessa en voi olla rehellinen. Ensinnäkin onnistuisin karkottamaan kaikki lukijani rajulla kielenkäytöllä ja kymmenillä kirosanoilla. Toisekseen rehellistä mielipidettä pidetään yleensä vain loukkaavana, ja sitä se olisi tässäkin tapauksessa - loukkaus paitsi Supista, myös tämän faneja kohtaan. Joten. Yritän olla ihmisiksi ja kirjoittaa kerrankin sitä kuuluisaa rakentavaa kritiikkiä.


Säde on paitsi kirjan, myös päähenkilön nimi. Hän on kouluesimerkki tuuliviiristä, joka saa kaiken, mitä tahtoo, koska on niin hurmaava. Säde saa jopa työpaikan arkeologisilta kaivauksilta. Jokainen voi arvata, kuinka siinä käy. Jo kirjan alussa tehdään selväksi, että Vic Allcockin elämä loppui lyhyeen. Juoni siis perustuu siihen, mitä tapahtui, ei siihen, mitä on tapahtumassa.

Tämä herra Allcock siis kertoo koko tarinan. Välillä oli hiukan hämmentynyt olo - hän kertoi tilanteista, joissa ei ollut itse ollut paikalla, sekä Säteen päänsisäisistä tunteista, joista hänen ei olisi missään nimessä pitänyt tietää. Outoa.

Tai siis, outoahan tämä koko kirja oli. Mix and match, kaikki vain sekaisin! Täysin sekopäinen lahko, jylhät korpimaisemat, epämääräinen kuolemantapaus... Huh sentään, en voi muuta sanoa! Voi Miina, olisit nyt vähän säästellyt niitä ideoita seuraaviinkin kirjoihin.

Meno on hurjaa, kyllä, mutta pienimuotoinen revittelykin olisi ollut ihan sallittua edes silloin tällöin. Kirja on sellainen, että se yrittää voittaa sekä tavallisen kansan että kriitikoiden hyväksynnän - siinä onnistumatta. Kohderyhmä pitää valita, oli kyse mistä tahansa kirjallisuudenlajista.

En ehkä suosittelisi tätä kirjaa. Tästä oli arvostelu Parnassossa asti. Sen artikkelin tilalle olisin keksinyt kymmenen muuta kirjaa, joista kirjoittaa kritiikki arvostettuun kirjallisuuslehteen.

Tosin, nyt tuli mieleeni Supisen vanhempi romaani, Liha tottelee kuria. Se oli mielestäni aika hyvä, kun sen silloin joskus luin. Joten sitä voin suositella. Lämpimästi.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kommentti piristää aina! :)