tiistai 1. marraskuuta 2016

Kuka voittaa Finlandian 2016?



Kun on kerran aloittanut spekuloinnin, sitä ei voi lopettaa. Siksipä nyt koetan arvata, mitkä kirjat ovat ehdolla vuoden 2016 Finlandia-kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Nämä kirjat voisivat mielestäni olla mahdollisia ehdokkaita (perusteluineen). Tämä on toisaalta oma mielipiteeni, toisaalta analyyttista pohdintaa. Esimerkiksi Statovcia en voinut olla ehdottamatta, koska hänen kirjoistaan niin paljon. Toisaalta listalla voi olla vaikka mitä: viime vuonnakin Markku Pääskysen Sielut, joka on järkyttävän huono kirja, oli päässyt ehdolle.

Ja Finlandian voittaa...

Tommi Kinnunen. Lopotti-kirja on teemoiltaan juuri sitä, mitä Suomi ja raati haluavat nyt arvokkaana ajankohtana lukea ja tuoda esille. Toisaalta herää epäilys, voiko sama kirjailija olla ehdokkaana kahtena perättäisenä vuotena.



Rosa Meriläinen. Osteri vaikuttaa kirjalta, joka tulee saamaan ansaitsemansa arvostuksen ennemmin tai myöhemmin. 



Pajtim Statovci. Kissani Jugoslavia -kirjallaan HS:n esikoispalkinnon voittanut kirjailija voisi hyvinkin päästä tänä vuonna isommille areenoille Tiranan sydän -teoksellaan. Kirjan teemat ovat ajankohtaisia maahanmuuttokysymysten ja maailman kurjan tilan vuoksi.


Hanna Weselius. Alma! on kirja, jota ei voi olla noteeraamatta. Tarina itsessään vaikuttaa Finlandia-materiaalilta historiallisuuden ja suurien teemojensa takia.


Otto Lehtinen. Wurlitzer-romaani vaikuttaa juuri siltä, että se voisi olla ehdokkaana - ei ehkä voittajana kuitenkaan. Lisäksi kustantamoista kannattaa valita suhteellisen tasapuolisesti, niin todennäköisyydet hyvään veikkaukseen ehdokkaista kasvaa.


Terhi Rannela. Frau on villi kortti siinä mielessä, että se tulee pieneltä kustantamolta, on aiemmin aika vähän arvostusta Parnasso-piireissä keränneen kirjailijan teos ja aika kulunutta aihetta käsittelevä - toki omintakeisesta näkökulmasta.



Nyt kysynkin sinulta, hyvä lukija: Kuka voittaa Finlandian? Ja kenen pitäisi voittaa tai edes päästä ehdolle?

10 kommenttia :

  1. Lopotin ja Tiranan sydämen lisäksi laittaisin Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista ja Kirsi Alanivan Villa Vietin linnut sekä Riitta Jalosen Kirkkaus. Sehän riippuu kustantajista mitä ne laittavat ehdolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopotti ja Akvarelleja ovat mukana :D hyvin arvattu!

      Poista
  2. Minä heräsin Finlandia huumaan kunnolla vasta maanantaina, enkä ole vielä kunnolla ehtinyt miettiä asiaa. Mutta olen kyllä aika samoilla linjoilla Main (<3) kanssa. Toivoisin ehdolle Lopottia, Viikilän ihanaa teosta, Kirkkautta, Tiranan sydäntä sekä jotain ihanaa yllättäjää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopotin päätyminen ehdolle ei ollutkaan mikään suuri yllätys :D No, seuraavaksi voimme jännittää, voittaako Kinnunen tänä vuonna.

      Poista
  3. Minä toivoisin ehdokaslistalle Minna Rytisalon Lempiä. Harva kirja pakahduttaa samalla tavalla kuin se. Lopotin ehdokkuudesta ilahtuisin myös: Kinnunen on taitava kirjoittaja ja onnistuu sisällyttämään yhteen kirjaan eri aikakausia ja hyvin erilaisia henkilöitä ilman että kokonaisuus on teennäistä mössöä.

    Riitta Jalosen Kirkkautta en ole lukenut, mutta sitä on kehuttu niin vuolaasti, että veikkailen sitäkin ehdokaslistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lempiä on minulle moni suositellut. Lukulistalle siis!

      Poista
  4. Ollaan suunnilleen täysin eri mieltä. :D

    Mun ykkösehdokas on Leena Parkkisen Säädyllinen ainesosa.
    Listalle uskon päätyvän myös: Johannes Ekholm - Rakkaus niinku, Peter Sandström - Laudatur
    Listalla toivoisin näkeväni: H-M Taivassalo: In transit, Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet ja sitten tuo sinunkin mainitsemasi Statovcin Tiranan sydän.

    VastaaPoista
  5. PS. Onneks Panu Rajalalta ei taida olla tullu teosta tänä vuonna

    VastaaPoista

Kommentti piristää aina! :)