torstai 22. kesäkuuta 2017

Erika Vik - Hän sanoi nimekseen Aleia

Minkä mainion fantasiaromaanin olenkaan löytänyt! Erika Vikin Kaksosauringot-trilogian aloittava Hän sanoi nimekseen Aleia on upea teos genrerajoja rikkovalla tyylillään ja kliseitä kaihtavalla kerronnallaan.



Hän sanoi nimekseen Aleia alkaa vähän kuin Sofi Oksasen Puhdistus: Nuori tyttö harhailee pihaan, pökertyy - ja huomaakin löytäneensä tuttavuuden, jonka myötä elämä mullistuu täysin. Aleiaksi itseään kutsuva tyttö ei muista menneisyydestään lähes mitään, ja seleesien rotua edustava kartografi Corildon antaa hänen jäädä luokseen, koska ihmiseksi Aleia on hyvin poikkeuksellinen. Hänen hämärän peitossa olevaan menneisyyteensä tuntuvat kietoutuneen ratkaisun avaimet, ja niinpä kaksikko lähtee kohti Seleesiaa, jossa joku voisi ehkä palauttaa Aleian muistin.

Matka osoittatuuu jälleen kerran kiintoisammaksi kuin päämäärä: uudet tuttavuudet, epäilyttävät takaa-ajajat ja ihmissuhteiden jännitteiden eskaloituminen saavat lukijan haukkomaan henkeä jännityksestä. Toisaalta myös romanttinen osuus (joka ei ole, luojan kiitos) se kaikkein ennalta-arvattavin, sai ainakin allekirjoittaneen sydämen hakkaamaan. Mielenkiintoista on, ettei takakannessa mainita romantiikasta sanaakaan. Luulin todellakin aloittavani erittäin platonista romaania, mutta ilokseni olin ollut väärässä.

Hahmot - mitä tähän pitäisi edes sanoa? Aleia on mahtava, ja toisin kuin valitettavan monissa fantasiakirjoissa, itsenäinen toimija ja aivan mahtava hahmo muutenkin. Corildon, joka taitaa loppujen lopuksi olla tarinan päähenkilö, on mielenkiintoinen yhdistelmä viisautta, herkkyyttä ja katkeruutta. Hän tuntuu paljon realistisemmalta kuin monet hänenkaltaisensa hahmot, jotka ovat viisaita, mutta tunne-elämältään erittäin vajavaisia. Ja Mateo - okei, en lankea päättömään hehkutukseen, mutta aika harvoin saan oikeasti kirkua onnesta jonkun hahmon vuoksi.

Piirtämääni fanartia kirjan hahmoista.


Vaikka tarina on juonellisesti ansiokas ja sen miljöö on huolellisesti suunniteltu, ansioituu se myös suurten teemojen käsittelyssä. Ennakkoluulot, vierauden pelko ja muukalaisviha eivät ole olemassa vain fantasiamaailmassa. Erityisesti kohtaus, jossa Aleian ei uskota olevan Corildonin seurassa omasta tahdostaan, vetää niin räikeät yhtäsuuruusmerkit kirjan maailman ja meidän tämänpäiväisen todellisuutemme välille, että teemoja ja ehkä jopa kantaaottavuutta on vaikea olla huomaamatta.

Aika ajoin jonkinlaista haparointia on nähtävissä kirjoitustyylissä, erityisesti repliikeissä, mutta onneksi nämä kompastelut painottuvat alkuun. Kaikkiaan pidin tyylistä paljon, ja Vik onnistuu kirjoittamaan luontevasti monet sellaiset kohtaukset, jotka monen muun käsissä olisivat kiusallista selluloosaa.

Suosittelen ehdottomasti! Jatko-osa Seleesian näkijä ilmestyy 27. heinäkuuta.

4 kommenttia :

  1. On tuo fantasia jäänyt melko pitkäksi aikaa, mutta tällä myyntipuheella voisi melkein kokeillakin. Onkin tehnyt mieli lukea jotakin nykyfantasiaa, mutta toisaalta törmääminen keskivertoon ja kankeaan ei ole houkuttanut, joten suosituksille on käyttöä.

    Alkuasetelma tuo mieleen myös Itärannan Kudottujen kujien kaupungin. Toinen yhdistävä tekijä on romanttisen juonen kevyt twistaaminen perinteisestä mallista.

    Mukavan persoonallinen piirrostyyli sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko, että tämä fantasia on lainkaan samanlaista kuin se, mitä olet joskus lukenut, sillä Vikin luoma genre on oikeammin sekoitus fantasiaa, steampunkia ja seikkailua. Hyvin mielenkiintoinen fuusio, täytyy sanoa! Kankeaa tai keskivertoa tästä ei saa tekemälläkään. Romanttinen juoni on mielestäni yllättävän raikas ja myös moraalisesti hyvä valinta sen toisen vaihtoehdon sijasta (en viitsi spoilata kirjaa lukemattomille, mutta teokseen tutustuneet kyllä hoksaavat, mitä tarkoitan).

      Ah, kiitos! :D Pitkäaikainen harjoittelu alkaa siis vihdoin ja viimein kantaa hedelmää.

      Poista
  2. Hyvin kirjoitettu - ja miten upeaa fanartia! <3

    VastaaPoista

Kommentti piristää aina! :)