lauantai 29. heinäkuuta 2017

Chuck Palahniuk - Fight club

Kulttiklassikoksikin tituleerattu Fight club on kirja, jonka olemassaolosta en edes tiennyt pari viikkoa sitten. Kaikkihan ovat kuulleet David Fincherin ohjaamasta, samannimisestä elokuvasta. En ole itse sitä vielä nähnyt, mutta olen kyllä kuullut sen "kuolemattomuudesta" ja muutakin vastaavaa ylistystä.



Olisin halunnut, että Fight club tyrmää minut, mutta sitä se ei tehnyt. Huolimatta lopun plot twististä juoni oli melko junnaava, enkä saanut juurikaan suuria oivalluksia kirjan ansiosta. Tekstin lävitse puskeva, kirjailijan periamerikkalaisen yltiöliberaali agenda sai minut voimaan pahoin, eikä teos ollut kaunokirjallisestikaan mikään mestariteos.

Nimettömänä pysyttelevä kertoja ei saa öisin unta ja vihaa elämäänsä. Ainoa asia, joka tuo hänelle jonkinlaista elämänhalua, on kuolemansairaiden tukiryhmissä ravaaminen. Noissa tukiryhmissä käy myös Marla, joka on kirjan ainoa kunnon naishahmo - ja aivan totaalisen sekaisin. Marla ja päähenkilö päättävät, että kaksi teeskentelijää per tukiryhmä on liikaa ja jakavat tukiryhmät keskenään. Kertojalla menee ihan hyvin. Kunnes.




Tyler Durden -niminen herra astuu kertojan elämään. Tämä järjestää "tappelukerhoja" hämyisissä baareissa ja autioilla parkkipaikoilla, ja kaikenlaiset miehet (kyllä, vain miehet - tappelukerhot ovat hyvin eksklusiivisia) mäiskivät toisiaan naamaan minkä ehtivät. Alaiset hakkaavat pomojaan, raksamiehet sikarinpolttelijoita. Kerhojen ensimmäinen sääntö kuuluu: "Fight clubista ei puhuta." Ehkä Palahniuk on koettanut parodioida nykyistä salaseurayhteiskuntaamme tai sitten vain huomaamattaan toistanut sen rakenteita kykenemättä luomaan mitään uutta tai vaihtoehtoista.


Huvittavaa on, että kulutusyhteiskunnan pakenemiseksi ja vastustamiseksi tarkoitettu kaaos ja väkivalta ovat loppujen lopuksi yhtä huonoja keinoja todelliseen muutokseen kuin vastustajansa. Hakkaaminen on yhtä turhaa kuin joulukoristeet, eikä mitenkään dekadenttia, ylevää tai kapinallista, vaikka niin kovasti Fight club koettaakin sellaista viestiä.

Tällä hetkellä minulla on kesken Palahniukin Kirottu, joka kertoo Helvettiin joutuneesta 13-vuotiaasta tytöstä. Päätin antaa kirjailijalle toisen mahdollisuuden.

6 kommenttia :

  1. Palahniuk on siipan lempikirjailijoita ja hän on lukenut minulle sekä Eloonjääneen että Tukehtumisen. Molemmat sellaisia teoksia, että en voi sanoa ihastuneeni, mutta vaikuttuneeni kyllä kirjailijan erikoisesta kerrontatyylistä. Fight Clubin olen nähnyt joskus leffana, mutta muistan siitä vain vähän, lopun plot twistin toki. Puoliso on suositellut useampaan otteeseen että lukisin muistaakseni Lullabyn, pitänee kokeilla sitä joskus. Niin ja olenpa lukenut myös herran uusimman, Beautiful Youn, mutta sitä en kyllä välttämättä suosittelisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hänhän on oikea Palahniuk-fani! :D Todella moni tuntuu nähneen elokuvan, mutta ei ole lukenut kirjaa - minä olen ainakin toistaiseksi poikkeus tähän sääntöön. Kerrontatyyli on joo erikoinen, minulle ehkä liiankin kanssa.

      Ilmeisesti olet siis saanut kuunnella ääneen, kun puoliso lukee? Aivan ihanaa. Tästä lähtien voimassa oleva, ainoa kriteerini tulevalle kumppanille: Jaksaa lukea ääneen tuntikausia. Ja minä kuuntelen. >:D

      Poista
    2. Juuri näin! Ollaan epäsäännöllisen säännöllisesti vuoroteltu tätä lukuhommaa, minä luen hänelle kun ajetaan autolla pidemmälle ja hän sitten minulle silloin tällöin. Eloonjäänyttä kuuntelin muun muassa eräänä juhannuksena soutureissulla. :D

      Poista
  2. Fight club... yksi niistä harvoista IMDb:n top250-listan leffoista, joka on tuottanut pettymyksen. Lukematta veikkaan, että elokuva noudattelee aika pitkälle kirjan tapahtumia. Olenkin ihan tyytyväinen, että tulin valinneeksi Fight clubin leffana kirjan sijaan, sen selvittämiseen meni kuitenkin vain muutama tunti. :D En pitänyt twististä eikä sanoma muutenkaan puhuttanut.

    No, Fight club sentään synnytänyt tän hassun kuvan: http://caryfry.tumblr.com/post/158960311304/srsfunny-it-looks-like-they-have-secret-meetings

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kirja on kohtuullisen ohut, eli valtavasti aikaa se ei elämästäni vienyt. :D Suloinen kuva!

      Poista

Kommentti piristää aina! :)